On tullut se hetki elämässä, kun huomaa ympärillä olevien ystävien ja tuttavien etenevän merkittäviä askelia elämässään. On ostettu kihlasormuksia, päätetty hääpäiviä, saatu lapsia tai tultu raskaaksi, päätetty ostaa se ensimmäinen ihka oma koti, on valmistuttu ja saatu koulutusta vastaava työpaikka ja niin edelleen. Facebookista saa lukea jatkuvasti siitä, kuinka ystävät ja tuttavat ottavat näitä merkittäviä ja yleensä onnellisia askelia elämässään ja hehkuttavat olevansa onnensa kukkuloillaan. Ja olen onnellinen heidän puolestaan, vilpittömästi olen.
Mutta. Voi kumpa omakin elämä nitkahtaisi jo johonkin järkevään suuntaan. Musta tuntuu, että olen ainakin pari vuotta ollut jo jossain "pause-tilassa", odottaen jotain muutosta, odottaen jotain parempaa. Elämä ei oikein maistu siltä, miltä sen ehkä pitäisi maistua. En muista milloin viimeksi olisin aamulla herännyt hymyillen odottaen tulevan päivän tapahtumia. Kaikki on kuin puuroa, tasapaksua, mautonta, harmaata. Ajattelen kaiken olevan paremmin "sitten kun" ... niin, sitten kun olen valmistunut, sitten kun pääsen työelämään, sitten kun kihlaudutaan, sitten kun pääsee vaihtamaan paikkakuntaa... Ja loppujen lopuksi ei voi tietää, tuoko nuokaan asiat sitä onnellisuutta. Pitäisi osata nauttia myös tässä ja nyt, olla tässä hetkessä myös onnellinen ja nauttia siitä mitä tällä hetkellä on. Vapautta (ei vielä omaa asuntoa eikä työtä), nuoruuden jaksamista...
Olisi ihana saada sellainen "fresh start". Aloittaa puhtaalta pöydältä jossakin toisella paikkakunnalla, uusien opiskelujen/työn merkeissä, uudessa asunnossa. Tosin täysin uutta alkua en haluaisi, sillä avomieheni on asia, jonka haluaisin tähän uuteen alkuun kuitenkin sisällyttää. Uudet asiat elämässä voisi kuitenkin tuoda jotain uutta myös meidän suhteeseemme, sillä se on kärsinyt minun onnettomuudestani. Olen väärällä alalla, väärässä paikassa, väärässä kropassa. Siltä ainakin tuntuu. Totta kai uuteen alkuun kuuluisi osana myös vanhat ystävät, perhe ja niin edelleen. On minulla paljon asioita, joista olla kiitollinen myös tässä hetkessä.
Tällaisia mietteitä ehtii tulla, kun istuu kauan paikallaan ja katselee ikkunasta ulos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti